sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Macey on astutettu

Macey on astutettu onnistuneesti Puhdilla, joten nyt voi vain odotella 😊

Pentue eroaa jonkun verran aiemmista pentueistani. Uros valintaa ohjasi edelleen paimennusominaisuudet, mutta sukunsa puolesta Puhti poikkeaa aiemmista urosvalinnoistani. Maceyssa on paljon luonnollisuutta ja siihen on periytynyt Magdan työälyä ja kykyä ratkaista tilanteet ensisijaisesti muilla keinoin kuin "raa'alla voimalla". Kaipaan Maceyyn kuitenkin rauhaa kävellä päin ja hyvää koulutettavuutta paimennuksessa ja ne ominaisuudet löytyvät Puhdista itsestään vahvana. Parhaimillaan pennuista voi siis tulla erinomaisia paimenkoiria.

Puhti saattaa kuitenkin periyttää myös sukuaan, joten tämän pentueen odotukset ovat myös harrastuspuolella. Maceylla itsellään on vain paimennettu, mutta siltä kaivettiin takaisin pentuaikojen hurja taisteluhalu leluille, minkä lisäksi sillä on Magdan erittäin elastinen kroppa ja kyky käyttää sitä. Toivoisin saavani talteen myös Magdan erinomaisia harratuskoiran ominaisuuksia. Magdan sukulaisissa on useita pk-lajeissa kisaavia koiria ja Maceyn isä Gary on jättänyt hyviä koiria myös harrastuspuolelle.


28.4.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti