lauantai 21. helmikuuta 2015

5 vrk

Kamera on edelleen reissussa, joten näin pimeinä päivinä ei ole toivoakaan kunnollisista kuvista.

Pennut kasvavat tasaisesti. Tämän päivän painot ovat vielä punnitsematta, sillä pennut ottavat juuri rauhoittavia hömpsyjä Bio Sensor-session jälkeen. Jokainen protestoi jonkin verran, mutta Y hermostui tänään niin, että jäi kiukkuisen kuuloisena vinkumaan vielä pentulaatikkoon. Kaksi ensimmäistä pentua Rory oli alhaalla, mutta Y:n huuto sai senkin levottomaksi. No, kymmenen päivää enää.

Noin yleisesti ottaen täällä on rauha maassa. Koska pienet ovat enimmäkseen hiljaisia ja tyytyväisiä, on Rory ruvennut viettämään enemmän aikaa alhaalla. Roryn soul mate kanilla on jotenkin kevättä rinnassa ja se on poikkeuksellisen paljon liikkeellä, mikä ilahduttaa Rorya. Mutta jos pennuilta tulee yksikin kovempi ääni, niin Rory juoksee heti ylös tarkistamaan tilanteen.

Uusi huomio pennuista. Mustaa pigmenttiä on alkanut tulla tassun pohjiin ja hyvin pieninä pisteinä kuonoon. Yritän saada huomenna kuvia niistä.

Aamu "selfie" - teinitytär on joutunut luovuttamaan huoneensa pennuille

Look alike
Deco tuli tänään poikien kanssa kotiin. En oikein edes tajunnut sitä, että se tuli pentuhuoneeseen ja hyppäsi sängyn jalkopäähän maate. Lähetin sen matkoihinsa, mutta yllättäen Rorya ei Decon visiitti haitannut lainkaan. Rhosin nenä on saattanut olla muutaman päivän kipeä, kun Rory välillä keksii kääntää sen portaiden yläpäästä takaisin alas. Magda on saanut koko ajan kulkea vapaasti, mutta pentuhuoneeseen sisälle tulo on meillä muilta koirilta kielletty. Kun pennut muuttavat kolmen viikon iässä olohuoneeseen, on koko lauma samassa tilassa myös pentujen rellestäessä vapaana.

Mr VI - isänsä poka
Mr II - äitinsä poika
Pallerot vasemmalta Y, V ja VI pää piilossa, ja taas vasemmalta II, IV ja I  <3
 II ja IV olivat syntymäpainoltaan pienimmät ja ovat edelleen muita pienempiä. [ruskeat papanat Roryn ruokaa, tarjoilu pelaa lapsivuoteeseen]




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti